Yritys

kalaa yli 80v. kokemuksella.

 

Vuonna 1929 Kaarlo Erik  Mäkinen saapui Porista Jyväskylän torille myymään silakkaa. Siitä alkoi Kalaliike K.E.Mäkisen taival Jyväskylässä.  Kaarlon veljellä oli silloin ollut Porissa kalaliike jo yli kaksikymmentä vuotta, josta kalakaupan juuret levisivät ympäri Suomea.  Aikoinaan useita meidän sukulaisia toimi kalakauppiaina mm. Seinäjoella, Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä.  Torimyynti on ollut meidän kulmakivi yli 80 vuotta. Toimimme myös vanhassa kauppahallissa Ilmarisenkadulla 70-luvun alkuun saakka, jolloin silloinen kauppahallitoiminta loppui.

Vuonna 1973 liikkeen vetovastuu siirtyi Kaarlon ja Ennin pojille Matille ja Heikille. Liikkeen nimeksi muutettiin Kalaliike M & H Mäkinen Ky. Yritys toimi pääasiallisesti torilla, mutta vähittäismyynnin lisäksi tehtiin tukkukauppaa kohtalaisen paljon. Vuonna 1988 valmistui torille kauppahalli, johon myös me avasimme myymälän. Siellä toimimme 20 vuotta… vuoden 2008 marraskuuhun saakka, jolloin kauppahalli siirtyi kiinteistösijoittajan hallintaan ja toisenlaiseen käyttöön.

Joulukuussa 2009 liike siirtyi kolmannelle polvelle. Me Matin lapset Mika Mäkinen ja Ursula Rautell aloitimme yrittäjinä. Yritys toimii nyt nimellä Kalaliike Mäkinen Ky. Samalla avasimme uuden kivijalkamyymälän yläkaupunkiin, Kauppakatu 8:aan. Torimyymälämme on edelleen ympärivuotisesti avoinna.  Haluamme jatkaa ja kunnioittaa perinteitä!